lauantai 8. elokuuta 2009

Elonkorjuuta

Kaunista kesää vaan kaikille. Käytiin tossa Naantalin rantsussa jätskillä ja mäkin sain tollaisen pienen purkin vanilja jäätelöä. Hyvää oli. Viikko sitten mulla oli Oripäässä jäljestys koe. Se oli jokin Jaalan jälki. Ei ne ihan putkeen menny, mutta tuli sentään hyväksytty. Voittajaluokassa kolmonen. Pisteitä vaan 25. Tuomarina oli Aaltosen Marko:
" Otolle näytetään alkumakaus, josta alkaa maa- sekä ilavainulla tapahtuva jälkityöskentely. 1. osuus hyvin. Kulma tarkistuksella. 2. osuus pieniä tarkisteluja tehden katkokulmalle. Kulmalla laajoja rengastuksia. Suunta ei selviä.Näytetään puhdas jälki. 3. ja 4. osuudella runsaasti pieniä tarkisteluja, jotka haittaavat etenevyyttä. 3. kulma lenkillä ulkokautta. Kaadolle tullaan ilmavainlla sivusta, joka kuitenkin ohitetaan. Koira jatkaa tien suuntaan niin pitkälle, että tuomitaan hukka. Palautuksen jälkeen kaadolle takakautta ilmavainulla, jonka omii ottamalla suuhunsa. Makuista 1. ohi muut merkitään.Reipas jälkikoira. Tänään pari virhettä pudottivat palkintosijaa"

Että sellanen. Sattuuhan noita sadepäiviä.Tänään sitten oltiin Metsämäen raviradalla näyttelyssä ja taasen oli vähän kuin sadepäivä, vaikka taivaalla ei näkynyt pilven hattaraakaan. Yöllä oli kyllä täysikuu, jos se nyt mitään vaikutti. Tuomarina oli Dario Milosevic, Kroatiasta. Epäilyttävä nimi.
"6 years old with correct head, eyes and ears. I´d like to see more bone in proportions of body for 6 years old. Good moving. ERI KÄK 3

Jepulis, meen vielä ulos haisteleen, kun tuuli tuo hyviä nartun tuoksuja tuolta kujan suunnalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti