keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Lunta tulvillaan

Pari vuorokautta on satanut lunta yhtenään. Tällä hetkellä ei taivaalta satele juuri mitään. Lähettiin äijän kanssa ulos vähän viimeistelemään lumihommia. Sit se kekkas nakata ton mun damin tonne kinokseen ja komensi mut hakemaan sitä.
Olis menny ite. Lunta on sananmukaisesti munaskuihin saakka. Äijä seisoo pihalla kamera kädessä ja sihtailee mua. On sinäkin ihmisillä hupinsa. Voi helkutti pääsispä jo sisälle lämmittelee. Täälähän jäätyy kulkuset.

tiistai 22. joulukuuta 2009

Hyvää Joulua

Hyvää Joulua ja Onnelista Uutta Vuotta 2010 kaikille blogin lukijoille.

tiistai 15. joulukuuta 2009

In Memorian




Ulvilasta tuli suruviesti: Veljeni Milou oli eilen kuollut matkalla sairaalaan ja siskoni Noora oli menehtynyt tänään eläinlääkärissä.

ROLLE

Rolle-poika Luonnonmaalta kävi kylässä. Vähän mua harmitti kun se kävi tönkimässä mun leluja ja sekoitti niiden paikat. Aika hyvin me tultiin loppujen lopuksi toimeen toistemme kanssa vaikka vähän ainan silloin tällöin täytyi örähtää. Lenkilläkin käytiin Pähkinämäellä. Onneksi oli satanut vähän lunta, että nähtiin tulla vielä kotiinkin.